18. syyskuuta 2014

Laiskan markkinoijan tunnustus

Sinä et ehkä tiedä tai usko tätä, mutta minä olen äärimmäisen laiska.

Olen aina ollut.

Ennen häpesin sitä. Nykyään se on vahvuuteni.

Koulussa opettajat valittivat aina, että ”Menen sieltä mistä aita on matalin.”

Kuulostaako tutulta? Minulle ainakin.

Ja pitkään tunsin syyllisyyttä siitä, että tykkään tehdä muutakin kuin rehkiä.

Tässä ylisuorittajien maailmassa ei ole helppoa olla laiska. Kaiken maailman Apuset ja Sarasvuot ovat heti osoittelemassa sormella, jos jalka ei koko ajan liiku.

Mutta todellisuudessa vaivan ja tuoton välinen suhde on hento.

Pari vuotta sitten aloin tosissani tutkia, miten saat mahdollisimman pienellä vaivalla mahdollisimman suuret tulokset.

Hämmästyttävä 80/20-sääntö


Olin kyllä kuullut Pareton 80/20-periaatteesta.

Sen mukaan 80 % tuloksista tulee 20 % työstä.

Esimerkiksi, jos teet viikossa 40 tuntia töitä, 80 % tuloksistasi tulee 8 tunnin ajalta.

Ja noista 8 tunnista löytyy taas arvokkain 20 % osuus (1,6 tuntia), josta syntyy taas 80 % tuloksista.

Yli puolet työviikkosi tuloksista siis syntyy vain parin tunnin työllä.

Mutta toiminko tämän luonnonlain mukaan? En hitossa.

Tapitin tietokoneen ruutua vähintään 40 tuntia viikossa kuin orja, koska olin tottunut siihen.

Mutta se – ja tulokseni – alkoivat muuttua pari vuotta sitten.

Aloin työskennellä vähemmän ja tienata enemmän.

Miten ihmeessä se tapahtui?

Tein 3 yksinkertaista asiaa eri tavalla


Ensiksi, päätin mitä en halunnut tehdä. En halunnut jahdata asiakkaita epätoivoisesti kuin kiimainen koira.

Päätin, että asiakkaiden on tultava luokseni.

Toiseksi, päätin, että viekottelun on tapahduttava mahdollisimman helposti – mielellään lähes automaattisesti.

En halunnut kertoa samaa myyntiräppiä joka kerta uudelleen ja uudelleen.

Täytyi olla fiksumpi tapa tehdä kauppaa kuin toistaa itseään kuin aivoton papukaija.

Kolmanneksi, en halunnut käyttää valtaosaa ajastani asiakkaiden etsimiseen. Sillä se aika on pois oikean myynnin tekemisestä ja nykyisten asiakkaiden palvelemisesta paremmin.

Olen tehnyt henkilökohtaista myyntiä. Tiedän miten raskasta ja turhauttavaa on jos ostajaehdokkaat joutuu kaivamaan tyhjästä joka viikko, joka kuukausi ja joka vuosi …

Silloin aika ja energia menee niiden etsimiseen, ei niille myymiseen.

Kysyin itseltäni:

”Miten kääntää se toisinpäin? Että olenkin enemmän kiinnostuneiden asiakkaiden edessä ja juoksen vähemmän niiden perässä?”

Lyhyt vastaus on, että tarvitsin systeemin. Tarvitsin väsymättömän myyntikoneen, joka esittelee minut uusille asiakkaille, valikoi joukosta kiinnostuneet ja karsii huonot pois.

Kaikki tämä samalla kun minä teen jotain muuta (mukaan lukien en mitään).

Lyhyesti suunnittelin tämän pohjalta lähes automaattisen systeemin, jossa on viisi lapsellisen yksinkertaista askelta:

1. Etsi asiakkaat
2. Myy heille
3. Etsi tapoja myydä heille lisää
4. Automatisoi se mitä voit
5. Vahdi voittoja kotkan silmin (laiskurin osuus)

Tämä ei tietenkään toiminut heti, mutta lopulta isot palaset loksahtivat paikoilleen. Saan parempia asiakkaita pienemmällä vaivalla jatkuvasti. Ylivoimaisesti tärkein palikka on ensimmäinen:

Mistä löydät ostavia asiakkaita


Tuottoisimmat asiakkaat ovat yleensä lähempänä sinua kuin uskotkaan. Ja heille on myös helpompi myydä kuin niille keitä markkinoijat yleensä pitävät parhaina kohteita.

Siksi voit todella saada pienemmällä vaivalla enemmän tuloksia kuin ehkä arvaatkaan.

Miten sitten löydät asiakkaiksi näitä himoittuja kultahanhia, jotka oikeasti tuottavat pitkässä juoksussa sinulle eniten? Ja keihin asiakasehdokkaisiin sinun kannattaa tuhlata aikaasi vähiten?

Nämä ovat ensimmäiset asiat, jotka opetan sinulle, kun aloitat Älykäs markkinoija: 13 yksinkertaista tapaa kasvattaa myyntiäsi -kurssini.

Saat sen ILMAISEKSI kun liityt Jäppisen copykouluun täällä >>

Kurkkaa, jos haluaisit tosissasi tietää, miten kasvatat liikevaihtoasi ja voittojasi – samalla kun leikkaat työaikaasi tunneilla.


Terveisin,

Timo

Jos tykkäsit tästä jutusta, tykkäät taatusti myös 51 ILMAISESTA testatusta markkinointi-ideastani

Kerro vain minne lähetän ne:

Kuukauden suosituimmat