1. joulukuuta 2012

“Loppuunmyyty” ja vinkkejä vuoteen 2013

Kirjoitan tätä lauantai-iltana ja juon chileläistä punaviiniä (Trio Cabernet Sauvignon Shiraz Cabernet Franc Reserva*, jos sinun täytyy tietää).

Miten entinen discohile (minulla oli asunto Sedun Studio 51:n yläkerrassa) päätyi tähän? Taivas yksin tietää.

Sitä pohtiessa, puhutaanpa hetki markkinoinnistasi.

Olen tänään tullut tulokseen, että “loppuunmyyty” taitaa olla lempisanani suomen kielessä. Itse asiassa se taitaa olla lempisanani millä kielellä tahansa. Miksi ihmeessä?

Katsos sain eilen postia asiakkaalta Australiasta. Pari kuukautta sitten myimme hänen seminaarikiertueensa loppuun. Mitä sitten?

No tämä asiakas oli yrittänyt sitä noin vuoden ilman tulosta. Minä ja kumppanini saimme tuvan täyteen alle kolmessa viikossa paikoissa kuten Sydney, Melbourne sekä parissa miljoonakaupungissa, jotka sanoo yhtä vähän sinulle kuin minulle.

Hän tienasi varovasti arvioiden noin 100.000 € sijoittamalla alle 10.000 €. ROI 10:1. Mukava luku vai mitä?

No entä se eilinen posti? Minä kun luulin ettet ikinä kysy!

Nyt australialainen haluaa taas apua. Muun muassa sen, parin pienemmän keikan ja erään minnesotalaisen (USA) asiakkaan takia, minun 2012 loppuvuosi on loppuunmyyty. Itse asiassa se taitaa olla ylimyyty. Siksi istun kirjoittamassa lauantaina.

Joten jos olet harkinnut meidän toimiston palkkaamista, kannattaa olla nopea.

En sano sitä (vain) kerskuakseni – vaan koska taantumassa ei kannata istua käsiensä päällä, jos haluat turvata tulevaisuutesi.

Mutta toimiiko taikani myös täällä kylmässä Pohjolassa?

Jos haluat tietää mitä olen saanut aikaan Suomessa viime aikoina, kurkkaa tänne.

Muuten, mietitkö miten ylipäätään suomalainen lähes tuntematon nuori mies voi auttaa ketään markkinoinnissa Suomessa tai ulkomailla?

Minä ainakin miettisin, jos olisin sinä.

Ei ainakaan ulkonäön ansiosta. Se on varma.

Vastaus on melko yksinkertainen. Haluaisin sanoa olevani nero joka tietää luonnostaan mikä myy. Mutta se olisi vale.

Totuus on, että minä opiskelen. Olen kirjojen ja kurssien saartama.

Ja yksi parhaista tietolähteistä Suomessa, jonka tiedän, on tämä.

Jos minä olisin sinä – olettaen että sinä olet tosissasi markkinoinnista – nappaisin videot vielä kun niitä saa.

Vuosi 2013 on alle 30 päivän päässä. Sun Tzu sanoi “Taistelu on voitettu ennen kuin se käydään.”  Miksi et ottaisi varaslähtöä nyt – ennen kuin on liian myöhäistä?

Plus älä unohda: jos haluat kutsua koirat (=linnut) apuun, olen vain yhden soiton (040 730 3065) tai emailin päässä (timo.jappinen@draytonbird.fi).


Terveisin,

Timo

P.S. Olen tosissani näistä Draytonin videoista. Kannattaa hankkia ne vielä kun hinta kohtuullinen – tai niitä edes saa...

*En tiedä viineistä kuin värit, mutta kaverini suositteli tätä. Erinomainen.

Jos tykkäsit tästä jutusta, tykkäät taatusti myös 51 ILMAISESTA testatusta markkinointi-ideastani

Kerro vain minne lähetän ne:

Kuukauden suosituimmat