29. kesäkuuta 2012

Mikä h*ton Suomi-brändi? (tai “Kahlitkaa Joulupukki ja Muumimamma kellariin”)

En tiedä katsoitko viime keskiviikkona Yle Teemalta dokumenttia Roomasta.

No, siinä yksi haastatelluista oli siellä asuva suomalainen taiteilija. Hän muistutti minua jostain minkä olen unohtanut.

Hän sanoi, “Maailmalla ihmisten on vaikea ottaa suomalaisia vakavasti, koska ensimmäisenä lentokentällä Suomessa heitä vastassa on Joulupukki ja Muumimamma.”

En väitä että olen kosmopoliitti, mutta teen töitä ulkomailla asuvien ihmisten kanssa päivittäin pienessä kansainvälisessä mainostoimistossamme.

Asiakkaita on Oregonista Uuteen-Seelantiin. Useimmat kollegani on englantilaisia.

Mitä esimerkiksi britit tietävät Suomesta?

Porot. Pimeyden. Kylmyyden. Jotkut Nokian.

Palataanpa alkuun. Haluammeko oikeasti olla Joulumaa 12 kuukautta vuodessa? Ja sinä tonttu? Tai Niiskuneiti? Vai kannattaisiko meidän löytää täältä myös jotain muuta esiteltävää kuin Joulupukki ja muumit?

Mutta koska valittaminen ilman parannusehdotusta on turhaa, tässä yksi idea kuinka Suomea voisi ehkä myydä:

Esittelyssä Suomi: Tervetuloa pieneen rauhalliseen Euroopan maahan, missä maailman rikkaimman miehen mukaan, “Kaikki toimii hieman helpommin”


Mutta sinun ei tarvitse olla miljonääri lomaillaksesi täällä.


Suomi on noin puolet isompi paikka kuin esimerkiksi Iso-Britannia. Tosin asukkaita on vain 5,4 miljoonaa. Suomessa sataa vähemmän. Hinnat lähes samat.


No, miten Suomi eroaa muista maista?


Aja 15 minuuttia mistä vain kaupungistamme ulos ja olet yksin...


Ympärilläsi vain puhdasta luontoa kuten horisonttiin asti mäntyjä, kuusia ja järviä. Ei muita häiritsemässä.


Neljä vuodenaikaa. Luminen kylmä talvi pisin - noin puoli vuotta. Silloin aurinko ei juuri paista. Kesällä se ei laske. Ilma on raitis myös kaupungeissa. Ruuhkat harvinaisia.


Koska suomalaiset on ujoja, rauhasi on yleensä taattu. The Economist -lehden mukaan, “Maailman turvallisimpia ja parhaita maita asua. Väki vaurasta, siksi rikollisuutta vähän.”


Kuten Microsoftin perustaja Bill Gates sanoi, “Suomessa kaikki vaikuttaa toimivan hieman helpommin.”


Ja melkein kaikki täällä osaa englantia, koska sitä opetetaan pienestä pitäen maailman palkituimmassa koulutusjärjestelmässämme.


Torilla et voi tinkiä kuin Turkissa, mutta harvoin ketään huijataan. Tuotteet yksinkertaisesti maksaa mitä lapussa lukee. Ostoksilla suurin yllätys on saada takaisin oikea määrä vaihtorahaa joka kerta. Tippiä ei odoteta.


Paikallinen perinneruoka on suoraan sanottuna melko mautonta, mutta lähes joka paikasta saa tuttua kansainvälistä ruokaa. Jos haluat maistaa jotain kummaa, tilaa poroa.


Vatsataudit ja ruokamyrkytykset harvinaisia, koska ravintolaan pääsee töihin vain jos on suorittanut virallisen hygieniapassin.


Hanavesi kuten metsät maailman puhtaimpia. Itse asiassa niin puhdasta, että vettä viedään Lähi-itään öljymiljardööreille juomaksi kovalla hinnalla.


Ja jos kaikki muu menee pieleen: täällä on väkilukuunsa nähden ehkä eniten McDonaldseja koko planeetalla.


Mutta jos etsit pistävää kuumuutta, pilvenpiirtäjiä, ruuhkaisia basaareja, päällekäyviä tarjoilijoita, meluisia sambakulkueita, käryäviä katukeittiöitä ja kaahaavia taksikuskeja - älä tule tänne.


Muussa tapauksessa, tervetuloa. Monet huomaavat matkustavansa tänne myös uudestaan.




Heräsikö uteliaisuutesi? Luuletko että noilla sanoilla saisit keskieurooppalaisen esimerkiksi finanssialalla työskentelevän stressaantuneen, mutta varakkaan, miehen tai naisen harkitsemaan Suomea matkakohteena?

Jos ajatus sinusta Suomen mielikuvan kehittämisestä tuntuu kaukaiselta, on hyvä muistaa että ilman ylijäämäistä* ulkomaankauppaa suomalaisilta loppuu rahat.

Ja olet ehkä kuullut sanonnan “Suomalaiset ei pärjää pesemällä toistensa paitoja.” Koska se on totta.


Terveisin,

Timo

http://www.markkinointikatsaus.com/
http://www.draytonbird.fi/

*Hieno tapa sanoa: “Me myymme ulkomaille enemmän kuin sieltä ostamme.”

Jos tykkäsit tästä jutusta, tykkäät taatusti myös 51 ILMAISESTA testatusta markkinointi-ideastani

Kerro vain minne lähetän ne:

Kuukauden suosituimmat